Kriisipsykologia

Kriisi on tilanne, jossa yksilölle on tapahtunut jotain uutta ja vaikeasti käsitettävää. Kriisiä käsittelevä kokee perusturvallisuuden tunteensa heikentyneen. Erilaiset ja eri vahvuiset tunteet kuuluvat asiaan ja esiintyvät hyvin yksilöllisesti. Ihmiset tuntevat eri tavoin. Kriisi voi olla seurausta esimerkiksi äkillisestä muutoksesta, traumaattisesta tapahtumasta, kasaantuneista kuormittavista tekijöistä tai aivan luonnollisesta, ennakoitavissa olevasta elämäntapahtumasta. Kriisit voidaankin jakaa kehitys- ja elämäntilannekriiseihin ja traumaattisiin kriiseihin. Kehitys- ja elämäntilannekriisit voivat ihmisestä riippuen olla negatiivisia tai positiivisia. Ne liittyvät normaaliin siirtymään elämänvaiheesta toiseen, kuten lapsella koulun aloittaminen. Traumaattinen kriisi on seurausta järkyttävästä tapahtumasta, joka herättää niin voimakkaita tunteita, että niiden käsitteleminen on haastavaa (Suomen Mielenterveysseura n.d.) 

Kriisin eteneminen

1. Shokkivaihe 

2. Reaktiovaihe 

3. Työstämis- ja käsittelyvaihe 

4. Uudelleen suuntautumisen vaihe 

Shokkivaihe voi kestää vain hetken, tai saattaa venyä jopa vuorokausiin. Tietoa ei pysty käsittämään ja se kielletään. Shokin on tarkoituksena suojata meitä järkyttävältä tiedolta, jota emme ole valmiita käsittelemään. Shokkivaiheen tärkeitä piirteitä ovat voimakkaiden ja yksityiskohtaisten mielikuvien syntyminen. Kaikkea ympäröivää ei kuitenkaan havaita. Myös ajankäsitys muuttuu. Shokkivaiheessa potilaalta puuttuu usein kyky tuntea kipua kipua ja tunteita. Päätöstenteon kyky on puutteellista. Reaktiovaiheeseen siirrytään pikkuhiljaa ja se voi kestää päivistä kuukausiin. Tässä vaiheessa tapahtuma alkaa muuttua todeksi ja potilas tulee tietoiseksi sen merkityksestä itselleen. Tunteet tulevat usein pintaan ja ihminen saattaa kokea surua, ahdistusta sekä tyhjyyden- ja syyllisyydentunnetta. Potilas saattaa etsiä tilanteelle syyllistä, jotta voisi siirtää ahdistustaan johonkin kohteeseen. Reaktiovaiheessa hyvin tyypillisiä ovat somaattiset tunteet, kuten vapina, pahoinvointi, sydänvaivat ja väsymys. Työstämis- ja käsittelyvaihe kestää suunnilleen muutamasta kuukaudesta vuoteen. Tapahtuman käsittely hidastuu, mutta se aletaan hyväksyä. Mieleen alkaa hiljalleen tulla myös muita asioita. Kriisin käsittely vie huomiota ja keskittymistä, joten muistivaikeudet ovat tyypillisiä. Uudelleen suuntautumisen vaihe vie ihmiseltä 1-2 vuotta ja lopulta se ajatellaan osana omaa elämää. Ihminen kykenee elämään tapahtuneen kanssa, eikä sen muisteleminen aiheuta suurta ahdistusta tai pelkoa (Kuhanen – Oittinen – Kanerva – Seuri – Schubert 2010: 233-234.) 

  

Traumaattisen kriisin läpikäyneenä voin hyvin tunnistaa kaikki kriisin vaiheet. Shokkivaihe kesti itselläni vain minuutteja, mutta reaktiovaihe päiviä. Työstämisvaiheeseen kului kuukausia. Kriisin käsittely on todella haastavaa aikaa ja tuntuu, kuin kaikki ympärillä tapahtuva olisi siihen sidottu. Mitään muuta ei voi edes ajatella, sillä kaikki pyörii siinä ainoassa mieltä painavassa asiassa. Kriisistä toipuminen shokkitilasta uudelleen suuntautumisen vaiheeseen kesti itseltäni noin vuoden verran. 

  

Kriisipotilaan tuki ja hoitotyö 

  

Usein kriisiin joutuneet selviävät tapahtuneesta läheistensä tuen avulla. Joskus kuitenkin ihminen voi tarvita ulkopuolista apua. Apua voi saada nopeasti esimerkiksi terveyskeskuksesta, kriisipalvelusta, auttavasta puhelimesta tai järjestöistä ja kirkosta (Castrén, Maaret - Korte, Henna - Myllyrinne, Kristiina 2012.) Kriisin kohdanneen hoidon tavoitteena on lievittää kriisin aiheuttamaa surua, vakiinnuttaa tilannetta, lyhentää kriisin jälkeisten reaktioiden kestoa ja palauttaa potilaan toimintakykyä normaaliin. Alkuvaiheessa potilaalle tarjotaan välitöntä huolenpitoa, henkistä tukea ja strukturoidumpana menetelmänä esimerkiksi psykologista jälkipuintia. Kriisi-intervention vaiheita ovat: 

1. Potilaan kriisin ja sen kehittymisen tunnistaminen 

2. Potilaan tilanteen arviointi hänen ajatustensa, tunteidensa ja käyttäytymisen kautta 

3. Potilaan tilanteen arviointi hänen läheisiltään saadun tiedon kautta 

4. Moniammatillisen työryhmän konsultointi potilaan tilanteesta 

5. Päättely siitä, että onko kriisi johtanut tai tuleeko se johtamaan syvempään toiminnan muutokseen 

6. Kriisin hoitosuunnitelma, joka pohjaa kokonaistilanteen arviointiin 

7. Interventio (kriisin hoito) 

8. Hoidon vaikutuksen arviointi 

9. Myöhempi seuranta ja arviointi 

Kriisipotilaan hoidon kannalta on tärkeää, että hoitajan asenne ja toiminta on rauhallista, positiivista ja rohkaisevaa. Potilaalla on tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Shokkivaiheessa on tärkeää, että potilasta autetaan ottamalla tilanne haltuun, sillä tilanteessa ihminen ei kykene toimimaan ja tekemään itse päätöksiä. Reaktiovaiheessa potilas kaipaa kuulluksi ja välitetyksi tulemisen kokemusta. Hoitajan on oltava kärsivällinen ja ymmärtävä sekä hänen on annettava potilaalle tietoa ja annettu tieto tulee toistaa. Työstämis- ja käsittelyvaiheessa eteenpäin suuntautumisen merkitys korostuu ja potilaan ajatusta tulevaisuudesta sekä elämän jatkuvuudesta on tuettava (Kuhanen – Oittinen – Kanerva – Seuri – Schubert 2010: 234-236.) 

  

Psykologista jälkipuintia ja purkukokousta käytetään traumaperäisen stressireaktion syntymisen ehkäisyyn. Jälkipuinti (debriefing, psychological debriefing, critical incident stress debriefing) on suunniteltu ryhmäistunto, joka voidaan järjestää onnettomuuteen tai väkivaltatilanteeseen joutuneelle. Istunto järjestetään noin 2-3 päivää tapahtuneen jälkeen ja ryhmään osallistuu 5-15 henkilöä. Istunnossa käydään läpi tapahtumasta tiedossa olevat tosiasiat, ryhmän jäsenten kokemuksia sekä heidän ajatuksia ja tunteita. Jäsenet saavat toisistaan vertaistukea ja heille muodostuu kokonaiskuva tapahtumasta. Jälkipuinnin tavoitteita ovat muun muassa Tapahtuman kohtaaminen ja hyväksyminen todeksi, psyykkisten reaktioiden työstäminen, sosiaalisen tuen syventäminen ja tehostaminen sekä reaktioiden normalisointi ja tuleviin reaktioihin valmistautuminen. Istunnon kulku etenee seuraavalla tavalla: 

1. Aloitusvaihe: vetäjä esittelee itsensä ja kertoo istunnon tarkoituksesta ja menettelytavoista. 

2. Faktavaihe: faktojen käsittely, osallistujien esittely toisilleen ja omien ajatusten, tunteiden sekä sokin aiheuttamien ruumiillisten oireiden läpikäynti ja normalisointi. 

3. Päätösvaihe: yhteenveto istunnosta. 

Purkukokous (defusing) eroaa hieman jälkipuinnista. Se on suunniteltu traumaattisen kokemuksen välittömään purkuun ammattiryhmille, jotka kohtaavat usein tiettyjä tapahtumia. Purkukokouksessa puretaan päällimmäiset tuntemukset. Purkukokouksen vaiheet: 

1. Johdantovaihe: käydään läpi istunnon tarkoitus ja sen eteneminen. 

2. Keskusteluvaihe: käydään läpi traumaattista tapahtumaa. 

3. Informaatiovaihe: kerrotaan, kuinka tapahtuma jatkui. 

(Kuhanen – Oittinen – Kanerva – Seuri – Schubert 2010: 236-237.) 

  

Kriisin uhreja eivät ole ainoastaan itse tapahtuman kokeneet tai sen nähneet. Psykologisia uhreja voi kasaantua traumaattisen tapahtuman seurauksena suuri määrä ja heihin voidaan laskea mukaan myös tapahtumassa mukana olleiden läheiset, tuttavat, pelastushenkilöstö ja tapahtuman aiheuttaneet. Kriisi voi koskettaa hyvin pientä osaa ihmisistä, mutta joskus suuri tapaturma herättää voimakkaita tunteita laajemmin maailmassa. 

Lähteet 

  

Kriisit kuuluvat elämään. Suomen Mielenterveysseura. Verkkodokumentti. <http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3%A4ntilanteet/kriisit-kuuluvat-el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n> Luettu 13.4.2017. 

     
Castrén, Maaret - Korte, Henna - Myllyrinne, Kristiina 2012. Terveyskirjasto. Verkkodokumentti. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=spr00016> Luettu 13.4.2017. 

 

Kuhanen, Carita – Oittinen, Pirkko – Kanerva, Anne – Seuri, Tarja – Schubert, Carla 2010. Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: WSOYproOy.

Psykoosisairaudet: Skitsofrenian oireet

Läheisillä on suuri rooli oireiden varhaisessa tunnistamisessa, sillä skitsofrenialle, kuten monille muillekin psykoottisille sairauksille on ominaista olla sairaudentunnoton. Sairastunut saattaa helposti torjua ajatuksen hoitoon hakeutumisesta, koska kokee yleensä pelkoa tai häpeää (Skitsofreniainfo). Tunnilla erityisesti jäi kiinnostamaan skitsofrenian oireet, joten otimme asiasta tarkemmin selvää.

Skitsofrenian oireet voivat vaihdella hyvin laajasti potilaiden mukaan ja lisäksi potilaat voivat kokea oireet erilaisina. Psykoottiset oireet voidaan jakaa positiivisiin ja negatiivisiin oireisiin. Positiivisilla oireilla tarkoitetaan oireita, jotka tulevat ylimääräisinä normaaliin psyykkiseen toimintaan: harhaluulot, aistiharhat sekä puheen ja käyttäytymisen hajanaisuus. Negatiiviset oireet päinvastoin köyhdyttävät normaalia psyykkistä toimintaa. Näitä ovat puheen köyhtyminen, tahdottomuus, tunne-elämän latistuminen, anhedonia (kyvyttömyys tuntea mielihyvää) sekä tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmat (Skitsofreniainfo). Skitsofreenikko kokee aistiharhat todellisina, jolloin sairauteen kuuluu myös sairaudentunnottomuus. Harhat muodostuvat ilman ulkoista aistinelimeen kohdistuvaa ärsykettä.

Yleisimpiä harhoja ovat ääniharhat. Ne ovat yleisimmin sanoista ja lauseista muodostuvia epäystävällisiä ja vihamielisiä ääniä ja joidenkin kohdalla ne käskevät tekemään asioita. Äänet yleensä kritisoivat asioita, joista olet itse epävarma. Asioita, joita terve ihminen ei edes ajattelisi. Äänet voivat myös keskustella keskenään ja ääniä kuuleva voi osallistua keskusteluun tai naureskella niille. Potilaalla saattaa myös esiintyä outoa tilanteeseen sopimatonta käyttäytymistä, esimerkiksi toistuvia irvistyksiä tai toisen ihmisen liikkeiden matkimista.  Akuuttivaiheessa ilmenee lähes aina aistiharhoja. Vaikea-asteisina ja totena pidettyinä kuuloharhat voivat haitata suuresti henkilön ajattelua ja käytöstä. Usein kuuloharhoista kärsivä skitsofreenikko kykenee erottamaan kuitenkin aistiharhansa todellisuudesta toisin kuin psykoosissa oleva henkilö (Huttunen, 2015).

Videolla kuuluu ahdistavaa puhetta, joka on päällekkäistä ja sisältää eri ihmisten ääniä sekä naurua. Mutta kuten aikaisemmin mainittiin, kuuloharhat ovat erilaisia eri ihmisillä; esimerkiksi musiikkia tai muita ääniä. Skitsofreniaa sairastava yleensä kuulee ääniä eri päivinä eritavalla ja esimerkiksi stressi voi laukaista äänten lisääntymisen.
Videossa äänet muuttuvat hieman aika ajoin, jos ei jaksa kuunnella koko videota, kannattaa hieman hyppiä.

Sekä akuutissa vaiheessa että välittömästi psykoosista toipumisen jälkeen skitsofreniapotilas voi olla itsetuhoinen. Skitsofreenikon ja itsetuhoisuuden välisestä suhteesta voisi kirjoittaa kokonaan toisen blogi tekstin, joten asia jää mainitsemisen tasolle. Skitsofreniaan liittyy usein myös masennusta ja ahdistuneisuutta.

Kuuloharhojen lisäksi skitsofreniaa sairastavalla voi ilmetä myös näköharhoja tai joskus harvemmin myös tunto-, haju- tai makuharhoja. Törmäsin mielenkiintoiseen skitsofreniaa sairastavaan ihmiseen ollessani kesätöissä psykiatrisessa sairaalassa. Hän selitti oireitaan niin, että näkee ihmisten, paikkojen ja asioiden ympärillä positiivisia, negatiivisia ja neutraaleja väreitä. Ihmiset väreilivät eritavoin ja esimerkiksi osasto väreili negatiivisesti, jonka takia hän pyysikin päästä usein ulos; ulkona oli hyvät väreet. Jos ihminen väreili negatiivisesti, ei hän voinut olla tämän lähellä vaikka tunnisti harhan olevan harhaa. Hän myös kuuli ääniä, jotka usein käskivät hänen tappaa itsensä, joten itsetuhoisuus liittyi hyvin vahvasti oireisiin. Toisella skitsofrenia potilaalla oli tuntoharhoja ja hän koki usein iltaisin raajojen ja oman itsensä irtoavan toisistaan sekä koki olevansa eri maailmassa tuolloin. Myös hän oli itsetuhoinen, koska lisänä oli ääniä, jotka kertoivat, että hän ei ole hän. Äänet olivat syyttäviä. Tämän takia hän usein varasti nuppineulan, jolla hän tökki itseään käteen tunteakseen olevansa oma itsensä.

Harhaluulot ovat sitkeitä päähänpinttymiä ja epätodellisia uskomuksia, joista potilas pitää kiinni. Ne saattavat hallita koko ajatusmaailmaa ja sitä kautta elämää ja sen laatua. Vainoharhaiset eli paranoidiset deluusiot ovat yleisiä. Niissä potilas yleensä ajattelee tulevansa vainotuksi tai vakoilluksi. Potilas tulkitsee ihmisten käyttäytymiset ja eleet virheellisesti ja voi kokea perusteettomasti esimerkiksi lehtien kirjoituksia itseensä liittyviksi (Huttunen 2015). Harhaluulojen takia skitsofreniaa sairastava ihminen eristäytyy  ja sairauteen liittyy lähes poikkeuksetta muutenkin ihmissuhteista vetäytymistä sekä opiskelu-, työ- ja toimintakyvyn ja kognitiivisten toimintojen heikkenemistä. Vaikeasti vainoharhainen potilas voi olla myös vaarallinen (Tuominen-Salokangas, 2016). Harhat voivat liittyä usein myös uskonnollisiin ja hengellisiin teemoihin, kuten potilas voi esimerkiksi kuvitella näkevänsä pirun tai jumalan. Harhat voivat olla joskus hyvinkin eriskummallisia, kuten somaattisia harhatuntemuksia, esim. tunne aivoissa olevasta laitteesta tai, että Venäjän mafia jahtaa potilasta. Skitsofreenikko voi uskoa tulleensa valituksi erikoistehtävään (Suomen mielenterveysseura). Olen törmännyt potilaaseen, joka kuvitteli soittavansa ja puhuvansa puheluita puhelimellaan telepaattisesti sukulaistensa kanssa, koska hänelle oli annettu tällainen lahja.

Ajatuksen häiriöt huomataan usein potilaan puheesta tai kirjoituksesta. Puheesta puuttuu logiikka ja lauseiden yhtenäisyys, jolloin puhe on hajanaista. Vaikeassa skitsofreniassa potilas voi keksiä omia sanoja tai matkia äsken kuulemaansa puhetta. Puheen köyhtyminen tarkoittaa ylipäänsä puheen vähäisyyttä tai puuttumista kokonaan.

Kyvyttömyys tuntea erilaisia tunnetiloja liittyy anhedoniaan. Jotkut skitsofreniapotilaat eivät esimerkiksi pysty tuntemaan mielihyvää tai ahdistusta. Heillä voi myös esiintyä tunneilmaisun latistumista, jolloin kasvonilmeillä, eleillä, äänensävyllä tai katseella ei pystytä viestittämään erilaisia tunnetiloja.

Negatiivisiin oireisiin kuuluu myös tahdottomuus ja aktiivisuuden puuttuminen, jotka hankaloittavat päivittäisiä yksinkertaisia toimia. Skitsofreenikko saattaa jäädä tunneiksi istumaan paikalleen, jos häntä ei kannusteta liikkumaan tai esimerkiksi peseytymään. Skitsofreenikolla on myös kognitiivisia puutoksia, joita ovat muistiin, keskittymiseen ja tarkkaavaisuuteen liittyvät häiriöt. Uuden oppiminen on esimerkiksi vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Ongelmia esiintyy tiedon vastaanotossa ja käsittelyssä sekä päätöksenteossa. Negatiiviset oireet vaikeuttavat päivittäisistä askareista suoriutumista, joten ne ovatkin saaneet lisää huomiota skitsofrenian hoidossa (Skitsofreniainfo). Hoidossa paras teho saavutetaan optimoimalla lääkeannos ja yhdistämällä lääkitykseen psykososiaalisia terapioita (Isohanni ym.)

Lähteet:

Huttunen, Matti 2015. Duodecim Terveyskirjasto. Skitsofrenia. Verkkojulkaisu <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00148#s2> Luettu 10.04.2017

Isohanni, Matti–Miettunen, Jouko–Koponen, Hannu– Mäkinen, Jussi. Skitsofrenian negatiiviset oireet. Verkkojulkaisu <http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo96428.pdf> Luettu 14.04.2017

Tuominen, Lauri – Salokangas, Raimo 2016. Aikakausikirja Duodecim. Skitsofrenia. Verkkojulkaisu. <http://duodecimlehti.fi/lehti/2016/5/duo13014> Luettu 10.04.2017

Skitsofreniainfo. Skitsofrenian oireet moninaisia ja yksilöllisiä. Verkkojulkaisu. <http://www.skitsofreniainfo.fi/oireet/Skitsofrenian_oireet_moninaisia_ja_yksilollisia> Luettu 10.04.2017

Suomen mielenterveysseura. Skitsofrenia. Verkkojulkaisu. <http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/skitsofrenia> Luettu 11.04.2017