Kriisipsykologia

Kriisi on tilanne, jossa yksilölle on tapahtunut jotain uutta ja vaikeasti käsitettävää. Kriisiä käsittelevä kokee perusturvallisuuden tunteensa heikentyneen. Erilaiset ja eri vahvuiset tunteet kuuluvat asiaan ja esiintyvät hyvin yksilöllisesti. Ihmiset tuntevat eri tavoin. Kriisi voi olla seurausta esimerkiksi äkillisestä muutoksesta, traumaattisesta tapahtumasta, kasaantuneista kuormittavista tekijöistä tai aivan luonnollisesta, ennakoitavissa olevasta elämäntapahtumasta. Kriisit voidaankin jakaa kehitys- ja elämäntilannekriiseihin ja traumaattisiin kriiseihin. Kehitys- ja elämäntilannekriisit voivat ihmisestä riippuen olla negatiivisia tai positiivisia. Ne liittyvät normaaliin siirtymään elämänvaiheesta toiseen, kuten lapsella koulun aloittaminen. Traumaattinen kriisi on seurausta järkyttävästä tapahtumasta, joka herättää niin voimakkaita tunteita, että niiden käsitteleminen on haastavaa (Suomen Mielenterveysseura n.d.) 

Kriisin eteneminen

1. Shokkivaihe 

2. Reaktiovaihe 

3. Työstämis- ja käsittelyvaihe 

4. Uudelleen suuntautumisen vaihe 

Shokkivaihe voi kestää vain hetken, tai saattaa venyä jopa vuorokausiin. Tietoa ei pysty käsittämään ja se kielletään. Shokin on tarkoituksena suojata meitä järkyttävältä tiedolta, jota emme ole valmiita käsittelemään. Shokkivaiheen tärkeitä piirteitä ovat voimakkaiden ja yksityiskohtaisten mielikuvien syntyminen. Kaikkea ympäröivää ei kuitenkaan havaita. Myös ajankäsitys muuttuu. Shokkivaiheessa potilaalta puuttuu usein kyky tuntea kipua kipua ja tunteita. Päätöstenteon kyky on puutteellista. Reaktiovaiheeseen siirrytään pikkuhiljaa ja se voi kestää päivistä kuukausiin. Tässä vaiheessa tapahtuma alkaa muuttua todeksi ja potilas tulee tietoiseksi sen merkityksestä itselleen. Tunteet tulevat usein pintaan ja ihminen saattaa kokea surua, ahdistusta sekä tyhjyyden- ja syyllisyydentunnetta. Potilas saattaa etsiä tilanteelle syyllistä, jotta voisi siirtää ahdistustaan johonkin kohteeseen. Reaktiovaiheessa hyvin tyypillisiä ovat somaattiset tunteet, kuten vapina, pahoinvointi, sydänvaivat ja väsymys. Työstämis- ja käsittelyvaihe kestää suunnilleen muutamasta kuukaudesta vuoteen. Tapahtuman käsittely hidastuu, mutta se aletaan hyväksyä. Mieleen alkaa hiljalleen tulla myös muita asioita. Kriisin käsittely vie huomiota ja keskittymistä, joten muistivaikeudet ovat tyypillisiä. Uudelleen suuntautumisen vaihe vie ihmiseltä 1-2 vuotta ja lopulta se ajatellaan osana omaa elämää. Ihminen kykenee elämään tapahtuneen kanssa, eikä sen muisteleminen aiheuta suurta ahdistusta tai pelkoa (Kuhanen – Oittinen – Kanerva – Seuri – Schubert 2010: 233-234.) 

  

Traumaattisen kriisin läpikäyneenä voin hyvin tunnistaa kaikki kriisin vaiheet. Shokkivaihe kesti itselläni vain minuutteja, mutta reaktiovaihe päiviä. Työstämisvaiheeseen kului kuukausia. Kriisin käsittely on todella haastavaa aikaa ja tuntuu, kuin kaikki ympärillä tapahtuva olisi siihen sidottu. Mitään muuta ei voi edes ajatella, sillä kaikki pyörii siinä ainoassa mieltä painavassa asiassa. Kriisistä toipuminen shokkitilasta uudelleen suuntautumisen vaiheeseen kesti itseltäni noin vuoden verran. 

  

Kriisipotilaan tuki ja hoitotyö 

  

Usein kriisiin joutuneet selviävät tapahtuneesta läheistensä tuen avulla. Joskus kuitenkin ihminen voi tarvita ulkopuolista apua. Apua voi saada nopeasti esimerkiksi terveyskeskuksesta, kriisipalvelusta, auttavasta puhelimesta tai järjestöistä ja kirkosta (Castrén, Maaret - Korte, Henna - Myllyrinne, Kristiina 2012.) Kriisin kohdanneen hoidon tavoitteena on lievittää kriisin aiheuttamaa surua, vakiinnuttaa tilannetta, lyhentää kriisin jälkeisten reaktioiden kestoa ja palauttaa potilaan toimintakykyä normaaliin. Alkuvaiheessa potilaalle tarjotaan välitöntä huolenpitoa, henkistä tukea ja strukturoidumpana menetelmänä esimerkiksi psykologista jälkipuintia. Kriisi-intervention vaiheita ovat: 

1. Potilaan kriisin ja sen kehittymisen tunnistaminen 

2. Potilaan tilanteen arviointi hänen ajatustensa, tunteidensa ja käyttäytymisen kautta 

3. Potilaan tilanteen arviointi hänen läheisiltään saadun tiedon kautta 

4. Moniammatillisen työryhmän konsultointi potilaan tilanteesta 

5. Päättely siitä, että onko kriisi johtanut tai tuleeko se johtamaan syvempään toiminnan muutokseen 

6. Kriisin hoitosuunnitelma, joka pohjaa kokonaistilanteen arviointiin 

7. Interventio (kriisin hoito) 

8. Hoidon vaikutuksen arviointi 

9. Myöhempi seuranta ja arviointi 

Kriisipotilaan hoidon kannalta on tärkeää, että hoitajan asenne ja toiminta on rauhallista, positiivista ja rohkaisevaa. Potilaalla on tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Shokkivaiheessa on tärkeää, että potilasta autetaan ottamalla tilanne haltuun, sillä tilanteessa ihminen ei kykene toimimaan ja tekemään itse päätöksiä. Reaktiovaiheessa potilas kaipaa kuulluksi ja välitetyksi tulemisen kokemusta. Hoitajan on oltava kärsivällinen ja ymmärtävä sekä hänen on annettava potilaalle tietoa ja annettu tieto tulee toistaa. Työstämis- ja käsittelyvaiheessa eteenpäin suuntautumisen merkitys korostuu ja potilaan ajatusta tulevaisuudesta sekä elämän jatkuvuudesta on tuettava (Kuhanen – Oittinen – Kanerva – Seuri – Schubert 2010: 234-236.) 

  

Psykologista jälkipuintia ja purkukokousta käytetään traumaperäisen stressireaktion syntymisen ehkäisyyn. Jälkipuinti (debriefing, psychological debriefing, critical incident stress debriefing) on suunniteltu ryhmäistunto, joka voidaan järjestää onnettomuuteen tai väkivaltatilanteeseen joutuneelle. Istunto järjestetään noin 2-3 päivää tapahtuneen jälkeen ja ryhmään osallistuu 5-15 henkilöä. Istunnossa käydään läpi tapahtumasta tiedossa olevat tosiasiat, ryhmän jäsenten kokemuksia sekä heidän ajatuksia ja tunteita. Jäsenet saavat toisistaan vertaistukea ja heille muodostuu kokonaiskuva tapahtumasta. Jälkipuinnin tavoitteita ovat muun muassa Tapahtuman kohtaaminen ja hyväksyminen todeksi, psyykkisten reaktioiden työstäminen, sosiaalisen tuen syventäminen ja tehostaminen sekä reaktioiden normalisointi ja tuleviin reaktioihin valmistautuminen. Istunnon kulku etenee seuraavalla tavalla: 

1. Aloitusvaihe: vetäjä esittelee itsensä ja kertoo istunnon tarkoituksesta ja menettelytavoista. 

2. Faktavaihe: faktojen käsittely, osallistujien esittely toisilleen ja omien ajatusten, tunteiden sekä sokin aiheuttamien ruumiillisten oireiden läpikäynti ja normalisointi. 

3. Päätösvaihe: yhteenveto istunnosta. 

Purkukokous (defusing) eroaa hieman jälkipuinnista. Se on suunniteltu traumaattisen kokemuksen välittömään purkuun ammattiryhmille, jotka kohtaavat usein tiettyjä tapahtumia. Purkukokouksessa puretaan päällimmäiset tuntemukset. Purkukokouksen vaiheet: 

1. Johdantovaihe: käydään läpi istunnon tarkoitus ja sen eteneminen. 

2. Keskusteluvaihe: käydään läpi traumaattista tapahtumaa. 

3. Informaatiovaihe: kerrotaan, kuinka tapahtuma jatkui. 

(Kuhanen – Oittinen – Kanerva – Seuri – Schubert 2010: 236-237.) 

  

Kriisin uhreja eivät ole ainoastaan itse tapahtuman kokeneet tai sen nähneet. Psykologisia uhreja voi kasaantua traumaattisen tapahtuman seurauksena suuri määrä ja heihin voidaan laskea mukaan myös tapahtumassa mukana olleiden läheiset, tuttavat, pelastushenkilöstö ja tapahtuman aiheuttaneet. Kriisi voi koskettaa hyvin pientä osaa ihmisistä, mutta joskus suuri tapaturma herättää voimakkaita tunteita laajemmin maailmassa. 

Lähteet 

  

Kriisit kuuluvat elämään. Suomen Mielenterveysseura. Verkkodokumentti. <http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3%A4ntilanteet/kriisit-kuuluvat-el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n> Luettu 13.4.2017. 

     
Castrén, Maaret - Korte, Henna - Myllyrinne, Kristiina 2012. Terveyskirjasto. Verkkodokumentti. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=spr00016> Luettu 13.4.2017. 

 

Kuhanen, Carita – Oittinen, Pirkko – Kanerva, Anne – Seuri, Tarja – Schubert, Carla 2010. Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: WSOYproOy.