Vapaavalintainen: Omainen mielenterveystyössä

Perheenjäsenen psyykkinen sairaus herättää omaisissa hämmennystä, huolta ja murhetta. Tämän vuoksi perhe on otettava mukaan hoitoon ja heidänkin tilanne huomioitava. Sairaus on omaisille rasitustekijä, joka vaikuttaa hänen hyvinvointiinsa oleellisesti. Perhekeskeisessä lähestymistavassa mielenterveyshoitotyöhön tulee ottaa ensin selvää, mikä merkitys perheellä on potilaalle ja minkälaista tukea perhe tarvitsee. Vaikka perhettä pidetään potilaan taustatekijänä, niin hoidon keskipisteenä on itse yksilö. Perhe voi osallistua potilaan tilan arviointiin, hoitosuunnitelman laatimiseen ja se voi toimia tiedonantajana.

Potilasta on kannustettava ja rohkaistava perheen osallistumisesta hoitoon mahdollisuuksien mukaan. Joskus perheen osallistuminen hoitoon on rajallista (esimerkiksi toisella paikkakunnalla asuminen, suhde potilaaseen on katkennut tai ennakkoluulot hoitojärjestelmää kohtaan). Potilaan kanssa olisi hyvä keskustella asiasta ja perhettä kannustaa osallistumaan potilaan hoitoon ja elämään. Omaisten hyvinvoinnin huolehtimisen kautta voidaan vaikuttaa myös siihen, miten perhe jaksaa osallistua potilaan hoitoon ja huolehtia perheenjäsenistään. Tämä myös ennaltaehkäisee rasitusta, jonka pyykkinen sairaus synnyttää omaiselle (Kuhanen ym. 2010: 94-95).

Psyykkisen sairauden diagnoosi aiheuttaa kriisin ja stressitilanteen omaisille, vaikka sairastuneen saaminen hoitoon helpottaa yleensä tilannetta. Kriisi käynnistää kokijassaan aina henkilökohtaisen prosessin, jonka vaiheiden tiedostaminen auttaa ymmärtämään omaa ja muiden perheenjäsenten tilannetta sekä helpottaa kriisin läpikäymistä (Omaisen opas).  Omaisen voi olla hankala käsittää sairauden aiheuttamia käytösoireita. Perhe saattaa tuntea häpeää ja menetyksen tunnetta sekä leimautumisen pelkoa. Sairastuminen voi johtaa omaisen menetyksen tunteeseen ja sairauden hyväksyminen vie usein aikaa. Psyykkinen sairaus ja oireilu herättävät omaisissa ja sairastuneessa samankaltaisia tunteita; pettymystä, syyllisyyttä, surua, huolta, vihaa, ja väsymystä.

Riippuu perheestä yksilöllisesti, kuinka sopeutuminen uuteen tilanteeseen tapahtuu. Jokainen käy läpi toipumis- ja sopeutumisprosessin omaan tahtiinsa. Perheenkeskiset erimielisyydet sairastuneen tilan vakavuudesta voivat aiheuttaa eripuraa kodissa ja vaikuttaa perheen vuorovaikutussuhteisiin negatiivisesti. Omaisen sopeutuminen uuteen tilanteeseen on usein vuosia kestävä prosessi, jossa punnitaan uudelleen omat asenteet, tunteet ja havainnot ja uskomukset ympäröivästä maailmasta sekä omasta itsestä. (Omaisen opas).

Sukupuun piirtäminen on usein tärkeä tapa jäsentää ja selkeyttää sukupolvien välisiä suhteita, tunnesuhteita, ratkaisuja ja kokemuksia. Tämä auttaa potilasta ja läheisiä hahmottamaan suvun historiaa ja tärkeitä tapahtumia. Sukupuun piirtäminen on runsaasti aikaa vievä prosessi ja liittyy pääasiassa aikuispsykiatriassa tarkempaan perhetutkimukseen ja –terapiaan.

Omaisilla on tarve saada tukea, ohjausta ja neuvontaa, eli psykoedukaatiota. Tarve on suuri etenkin jos potilas sairastaa ensipsykoosiaan. Kun hoito aloitetaan, on läheisille tärkeää saada suoria vastauksia kysymyksiin. Selvitetään läheisille mistä sairaudessa on kyse, miten hoito tapahtuu ja mitä tehtäviä omaisilla on. Tieto lievittää epävarmuutta ja sairauden pelkoa. Tässä vaiheessa etenkin emotionaalisen tuen ja kannustamisen merkitys korostuu. Perheen huomioiminen tapahtuu yksittäisin teoin. Heille tarjotaan mahdollisuus puhua omista tunteista sekä tuoda esille omia näkemyksiä ja sairautta koskevia kysymyksiä. Hoitajan tulee olla ymmärtäväinen ja hienovaraisesti tiedustella myös omaista hänen terveydestään. Omaiset kokevat joskus äkillisen kriisin aiheuttamaa uupumusta, joka voi vaatia psyykkisen tuen, sairasloman tai jopa lääkityksen.

Perheelle on hyvä olla tietty työntekijäpari, jonka kanssa yhteiset tapaamiset järjestetään. Pari voi olla hoitajapari tai lääkäri-hoitajapari, josta ainakin toisella työparin jäsenistä on koulutusta ja kokemusta perheen kohtaamisesta ja perheen kanssa työskentelystä. Ensitapaamisen yhteydessä tapahtuu suhteen luominen, akuuttien tunnereaktioiden vastaanottaminen ja ajankohtaisen tiedon antaminen. Myös tulevista tapaamisista sovitaan perheen tarpeen mukaan. Perheiden tarkkailussa huomiota kiinnitetään perheen keskeiseen vuorovaikutukseen, jäsenten tasavertaisuuteen ja tunneilmapiiriin. Perheen kohdatessa on hyvä keskustella perheen toimivuudesta, rajoista, keskinäisestä huolenpidosta ja arjen sujuvuudesta. Keskustelun yhteydessä kartoitetaan perheen voimavarat ja tilanne sekä tarpeen mukaan järjestetään heille apua. Perhetapaamisissa kuullaan omaisten mielipiteitä ja näkemyksiä tilanteesta. Jos potilaan vointi on hyvä, olisi tärkeää saada myös hänet mukaan keskusteluihin. Psykoedukaatiossa on tärkeää puhua sairaudesta, lääkityksestä, hoito- ja kuntoutusmahdollisuuksista sekä ennusteesta. Perheen kanssa luodaan yhteisiä sopimuksia ja toimintamalleja, joiden on tarkoitus helpottaa yhdessä elämistä ja toimeen tulemista. Perheterapeutin avulle saattaa joskus olla tarve, mikäli perheen keskeinen vuorovaikutus vaatii sitä (Hietaharju, Nuuttila 2012: 191-194.)

Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestäminen on kunnan vastuulla. Omaishoidon tukea voidaan myöntää, jos esimerkiksi mielenterveyskuntoutuja on alentuneen toimintakyvyn vuoksi tarpeen hoitaa kotioloissa ja läheinen on valmis sitoutumaan hänestä huolehtimiseen. Tukea voidaan myöntää sekä lyhyt- että pitkäaikaisen hoidontarpeen tueksi. Rahallisen tuen lisäksi omaishoitajalla on oikeus vapaapäiviin, jolloin kunta järjestää läheisen hoidon. Omaishoidon tukea haetaan kunnan sosiaalitoimistosta (Sosiaali- ja terveysministeriö).

kuva: <https://www.google.fi/search?q=omainen+mielenterveysty%C3%B6ss%C3%A4&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwizyIHFmazTAhUMJ5oKHcGOBkkQ_AUICCgB&biw=1242&bih=602#imgrc=c8VBkfw7E9TcuM:>

Lähteet:

Hietaharju, Päivi - Nuuttila, Mervi 2012. Käytännön mielenterveyshoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Kuhanen, Carita – Oittinen, Pirkko – Kanerva, Anne – Seuri, Tarja – Schubert, Carla 2010. Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: WSOYpro Oy.

Omaisen opas. Opas omaisille, joiden läheinen oireilee tai sairastaa psyykkisesti. Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistys ry. <http://www.otu.fi/images/pdf/omaisen-opas-fi.pdf> Luettu 17.04.2017

Omaishoito. sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkojulkaisu. <http://stm.fi/omaishoito> Luettu 17.04.2017

Mielialahäiriöt

Mielialahäiriö on psyykkinen sairaus, joka ilmenee pidempiaikaisena muutoksena henkilön mielialassa. Jokainen varmasti tuntee jonkinlaista alakuloisuutta, energisyyttä, pettyneisyyttä ja iloisuutta elämänsä aikana, mikä on normaalia. Ihmiset käyttävät mielialaa kuvailemaan tunteitaan sillä hetkellä, mutta alan ammattilaiset käyttävät termiä hieman eritavoin. Kliinisessä ympäristössä sitä käytetään kuvaamaan jatkuvaa tunnetilaa, joka vaikuttaa miten henkilö näkee maailman. Mielialahäiriöissä mieliala on merkittävästi muuttunut normaalista. Kaksi vallitsevaa mielialaa mielialahäiriöisillä on mania ja depressio (Lane 2017).

Mielialahäiriöistä masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ovat yleisimpiä sairauksia. Masennuksessa mieliala on jatkuvasti huono ja mielihyvää ei tunne lähes mistään. Potilas sairastaa ainoastaan depressiivisiä jaksoja. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä on sekä depressiivisiä että maanisia vaiheita. Mielialahäiriöissä mielialan muutos kestää yhtäjaksoisesti vähintään 2–3 viikkoa, usein kuukausia, joskus vuosiakin (Huttunen 2015).

kuva: <https://www.youtube.com/watch?v=KSvk8LLBo2g>

Depressiossa yksilö kokee olonsa surulliseksi, pessimistiseksi, ärsyyntyneeksi, apaattiseksi, arvottomaksi ja hän tuntee toivottomuutta tilanteeseensa. Henkilön on yleensä vaikea keskittyä ja tehdä päätöksiä. Unessa ja ruokahalussa tapahtuu muutoksia, mutta ne vaihtelevat eri henkilöillä. Jotkut henkilöt voivat nukkua kaiken aikaa, mutta toiset kärsivät unettomuudesta. Yöllä herääminen negatiivisiin ja ahdistaviin ajatuksiin on yleistä. Ruokahalu saattaa kasvaa tai se voi kadota olemattomiin. Depressio voi vakavissa tapauksissa saada aikaan itsetuhoisuutta tai jopa itsemurhan (Lane 2017).

Maniassa tuntee olonsa erityisen energiseksi ja iloiseksi, jopa euforiseksi. He ovat yleensä epätavallisen sosiaalisia ja puheliaita, innostuneita, mahtailevia ja kiihtyneitä. Maniassa yleensä nukutaan vähemmän, koska ideoita on niin paljon toteutettavaksi ja energiaa riittää. He saattavat yllättäen aloittaa paljon projekteja ja harrastaa ja kokeilla vaarallisia lajeja välinpitämättömän turvattomasti (Lane 2017). Usein henkilö tuhlaa rahaa holtittomasti, on hyperseksuaalinen ja käyttäytyy sopimattomasti (Huttunen 2015). Maniassa oleva ihminen ei koe minkään olevan vialla, joten he eivät halua ottaa apua vastaan. Mania jakson jälkeen heidän elämänsä saattaa olla täysin hajalla ainakin rahallisesti ja sosiaalisesti. Hypomania on manian lievempi muoto. Manian jälkeen vaivutaan yleensä masennukseen, kun on tajuttu mitä tuhoa on saanut aikaan ja hävetään omaa käytöstään. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ensimmäisen maniavaiheen jälkeen iskevä masennus aiheuttaa paljon itsemurhia. Syyllisyyden tunteet ovat hyvin vahvoja.

Diagnoosin tekee yleensä lääkäri tai muu mielenterveyden ammattilainen. Diagnosointi aloitetaan yleensä haastattelulla sairastavan kanssa ja/tai mahdollisesti hänen läheistensä kanssa. Masennusta sairastava hakee yleensä apua, kun huomaa somaattisia oireita, kuten unettomuutta tai väsymystä. Lääkäri ei välttämättä kuitenkaan huomaa masennusta (Lane 2017). Masennuksella ja kaksisuuntaisella mielialahäiriöllä on niin sanotusti ”huono maine”, jonka takia ei haluta sitä leimaa itselleen, joten kynnys avun hakemiselle voi olla suuri ja he voivat jopa kieltää oireitaan. Masennuksessa on hyvä ennuste parantua ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaiheiden dramaattisuutta selkeästi lieventää tasapainossa oleva lääkehoito. Mielialahäiriöisten lääkkeet ovat vain osa hoidosta. Psykoterapia on esimerkiksi yksi iso ei-lääkkeellinen hoitokeino.

Mielialahäiriöt luokitellaan eritavoin oireiden laadun, vaikeusasteen ja keston mukaan. Ne luokitellaan Suomessa ja muualla Euroopassa ICD- luokituksen mukaan. Oireiden määrän ja vaikeuden perusteella masennustila voidaan määrittää lieväksi, kohtalaiseksi tai vaikeaksi. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä esiintyy kaksi tai useampia jaksoja, joiden aikana mieliala ja toiminnallisuuden taso ovat merkittävästi häiriintyneet, mutta myös pelkät toistuvat hypomania- tai maniajaksot luokitetaan kaksisuuntaisiin mielialahäiriöihin.

kuva: <http://www.epshp.fi/files/5317/Mista_on_kysymys_kun_puhutaan_kokemusasiantuntija_ja_vertaistoiminnasta.pdf>

Lähteet:

Huttunen, Matti 2015. Mielialahäiriö. Terveyskirjasto. Verkkojulkaisu <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00393> Luettu 16.04.2017

Huttunen, Matti 2015. Masennus. Terveyskirjasto. Verkkojulkaisu. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00389&p_hakusana=masennus#T1> Luettu 16.04.2017

Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Suomen mielenterveysseura. Verkkojulkaisu. <http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/kaksisuuntainen-mielialah%C3%A4iri%C3%B6> Luettu 17.04.2017

Lane, Cheryl 2017. Mood disorders. Verkkojulkaisu. <http://www.psyweb.com/mdisord/jsp/moodd.jsp> Luettu 16.04.2017

Päihdehäiriöt

Päihteet ovat aineita, joiden avulla ihminen voi saavuttaa mielihyvän kokemuksen tai huumaavan vaikutuksen. Joskus päihteiden käyttö saattaa liittyä pahan olon ja ahdistuksen turruttamiseen (Nuorten mielenterveystalo.fi n.d.) On normaalia ja aivan sallittua käyttää kohtuullisesti alkoholia silloin tällöin. Alkoholin vaikutuksista hyvinvointiin on tutkitusti testattu ja punaviinin on satunnaisesti nautittuna todettu edistävän terveyttä. Humalahakuinen alkoholin käyttö on tuttua suomalaisessa kulttuurissa ja siihen suhtaudutaan melko hyväksyttävästi, jopa arvostettavasti. Usein humalaista ystävää pidetään sosiaalisesti virittäytyneempänä sekä helpommin lähestyttävältä, kuin sellaista, joka päättää olla ottamatta. Tämän kaltaiset asenteet ja sosiaalinen paine voivat johtaa alaikäisten alkoholikokeiluihin ja suunnittelemattomaan alkoholin käyttöön. Ennaltaehkäisevään työhön ja tukeen on siis erityisesti panostettava kotona, kouluissa ja myös työpaikoilla. 

  

Päihderiippuvuudelle, oli se sitten alkoholismia tai huumeiden käyttöä, on tyypillistä päihteen jatkuva ja pakonomainen käyttö huolimatta sen aiheuttamista terveydellisistä ja sosiaalisista haitoista. Päihdehäiriöisen riippuvuuteen liittyy usein myös fysiologisen riippuvuuden kehittyminen. Hänelle on siis kehittynyt toleranssi, eli kohonnut kyky sietää jonkin päihteen vaikutusta. Toleranssin vuoksi henkilölle aiheutuu fysiologisia vierotusoireita, mikä saa jatkamaan päihteen käyttöä. Toleranssia ja vieroitusoireita ei kuitenkaan aina ilmene, jolloin päihderiippuvainen jatkaa päihteen käyttöä mielihyvän, harhojen tai muun vastaavan psyykkisen vaikutuksen toivossa (Huttunen, Matti 2015.) Riippuvuus ilmenee yleensä päihteiden käytön aloittamisen, lopettamisen sekä määrän hallitsemattomuutena. Hallitsematon ja pakonomainen riippuvuus johtaa harrastusten, ihmissuhteiden, itsestä huolehtimisen sekä työn tai koulun osittaiseen ja lopulta täydelliseen laiminlyömiseen. Päihderiippuvainen ei useinkaan kykene tunnistamaan tai myöntämään omaa holtitonta käyttöään (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014.) 

  

NUORET JA PÄIHTEET 

  

Suosituimmat päihteet nuorten keskuudessa ovat alkoholi ja tupakka. Lain mukaan alaikäinen ei saa pitää hallussaan alkoholia ja sen alaikäiselle välittäminen tai myyminen on rikos. Alkoholin vaikutukset kuitenkin kiehtovat nuoria, koska sillä on rentouttava, estoja vähentävä vaikutus. Alkoholin vaikutuksesta mieliala hetkellisesti kohoaa, kunnes vaikutus muuttuu ja nuori alkaa tuntea motorisia hankaluuksia. Tämä luo usein nuorelle turvattomuuden tunteen. Tupakkatuotteet (savukkeet, nuuska, sikari ja piipputupakka) liittyvät usein nuorten ensimmäisiin päihdekokeiluihin. Huumeista kannabis on yleisin nuorten parissa. Kannabiksen "positiivisia" vaikutuksia ovat rauhoittavan ja rentouttavan olon syntyminen ja haittavaikutuksia esimerkiksi ahdistus, paniikkikohtaukset, vainoharhaisuus ja masennus. Kannabis, kuten muutkin huumeet, voi aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja jopa viikkoja kestäviä vieroitusoireita. Huumeiden käyttö on vahvasti yhteydessä nuoren normaaliin kehitykseen sekä terveyteen. Riippuvuuteen liittyy myös koulumenestyksen hiipuminen, käytöshäiriöt, sääntörikkomukset, selittämättömät poissaolot, mielialavaihtelut, väsymys ja itsestä huolehtimisen lopahtaminen.

   

Nuoren päihteidenkäyttö vaatii välitöntä puuttumista. Kodin ennaltaehkäiseviä keinoja ovat kotiintuloajat, yökyläilykäytännöt ja vanhempien välinen yhteydenpito, harrastusten tukeminen, nuoren itsetunnon tukeminen sekä yhdessä opettelu sanomaan "ei" päihteille. (Nuorten mielenterveystalo.fi n.d.) Muun muassa A-klinikat, nuorisoasemat, terveyskeskukset, sosiaalitoimistot, Mannerheimin lastensuojeluliiton puhelin ja netti sekä seurakunta auttavat nuoria luottamuksellisesti päihteisiin liittyvissä kysymyksissä. Palveluita löytyy myös perheelle (Päihdelinkki.fi 2011.) 

   
   

Kuva: <https://www.thl.fi/fi/-/suomalaisnuorten-paihteiden-kaytto-on-vahentynyt-ja-kayton-riskeja-pidetaan-aiempaa-pienempina>
   

Kuvan käyrät osoittavat, että alkoholin suosio on nuorten keskuudessa hiipunut. Prosenttiluku on edelleen korkea, mutta edistystä on selkeästi tapahtunut etenkin vuoden 2011 jälkeen. Tupakointi on samaten vähentynyt. Nuuskakokeilut ovat lisääntyneet vuodesta 2007. Kannabiksen kokeiluluvut ovat säilyneet kutakuinkin samana. 

  

PÄIHDEHOITOTYÖ 

  

Hoito voi alkaa, kun potilas itse tunnistaa ja hyväksyy menneisyytensä ja riippuvuutensa. Hoitosuhde on potilaan ja hoitajan välinen vuorovaikutuksellinen yhteistyösuhde, jonka on tärkeää olla luja, turvallinen ja luottamuksellinen. Hoidon toipumisprosessia vie eteenpäin ihminen ja hänen muutoshalukkuutensa. Potilas itse tekee siis loppupeleissä työn ja tavoitellun muutoksen itsessään. Hoitajan tehtävänä on tukea potilasta terveempään ja eheämpään arkeen, kuunnella potilaan kertomaa ja palauttaa niistä työstämäänsä tietoa tälle. Potilalle annetaan oikeaa tietoa, oikealla tavalla ja oikeaan aikaan. Hoitoprosessia ja sen vaikutuksia on seurattava tiiviisti. Potilaan arkielämän asiantuntijuus yhdistyy vastavuoroisena vuorovaikutuksena ammatilliseen tietoon ja potilas hyötyy ammattilaisen tarjoamasta ymmärryksestä. Hoidon tavoitteista on tehtävä kiinnostavia, haasteellisia, realistisia ja konkreettisia, jotta hoitomotivaatio säilyy. Äkillisen muutoksen sijasta parempi ja pysyvämpi vaihtoehto on, kun hoidon avulla pyritään vähentämään päihteiden käyttöä pikkuhiljaa kohti raittiutta (Holmberg 2010: 110-114.) 

  

Lähiopetustunnillamme vieraili kaksi henkilöä, joiden taustalla oli kokemusta huumeiden käytöstä. He esittelivät meille "Nimettömät Narkomaanit" toveriseuran toimintaa ja periaatteita. Kuka tahansa voi saada seuralta apua päihdeongelmaansa NA:n 12 askeleen ohjelman avulla, joka auttaa ihmistä tavoittelemaan raitista elämää. Kokouksissa pyritään tarjoamaan jäsenelle apua tiedonannon ja kokemusten jakamisen kautta. On hienoa, että tällainen toveriseura on olemassa ja päihdeongelmaisella on vaihtoehto löytää sieltä tarvitsemansa avun. Seurasta saimme hyvin vieraanvaraisen ja vastaanottavaisen vaikutelman. Nimettömät narkomaanit järjestävät myös terveysalan ammattilaisille ja aiheesta kiinnostuneille avoimia kokouksia. Suljetut kokoukset ovat tarkoitettu ainoastaan jäsenille.                                                     

 

  

Lähteet 

 

Päihdeongelmat. Nuorten mielenterveystalo.fi. Verkkodokumentti. <https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/tietoa_mielenterveydesta/nuorten_mielenterveysongelmat/Pages/paihdeongelmat.aspx> Luettu 14.4.2017. 

  

Huttunen, Matti 2015. Terveyskirjasto. Verkkodokumentti. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00414> Luettu 14.4.2017. 

  

Päihderiippuvuus 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkkodokumentti. <https://www.thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot/paihderiippuvuus> Luettu 16.4.2017. 

  

Palveluita lapsille ja nuorille 2011. Päihdelinkki.fi. Verkkodokumentti. <https://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/paihdeongelmien-hoito/palveluita-lapsille-ja-nuorille> Luettu 16.4.2017. 

  

Holmberg, Jan 2010. Päihderiippuvuudesta elämänhallintaan. Helsinki: Edita Publishing Oy.

Persoonallisuushäiriöt: Narsistinen persoonallisuushäiriö

Persoonallisuushäiriöllä tarkoitetaan poikkeavaa käytös- tai ajattelumallia, joka on joustamaton. Persoonallisuushäiriöt kehittyvät varhaislapsuudessa tai nuoruudessa koetun trauman tai toistuvien traumaattisten kokemusten vuoksi. Mikäli lapsi ei saa tarpeeksi huolenpitoa, eikä lapsen ahdistukseen puututa tai traumat ovat jatkuvia, tällöin yksilö kehittää itselleen uusia selviytymiskeinoja stressitilanteen käsittelemiseksi. Persoonallisuushäiriöt ilmenevät sosiaalisissa suhteissa. Tunnilla mielenkiinnon sai kuitenkin erityisesti narsistinen persoonallisuushäiriö, josta lähdimme ottamaan enemmän selvää.

Narsismi viittaa henkilön käyttäytymiseen, jossa korostuu itsekeskeisyys, itserakkaus, huomionkipeys, käsitys omasta tärkeydestä, tarve tulla ihailluksi ja kyvyttömyys ottaa toisia huomioon (Terve.fi). Jokaisella ihmisellä on narsistisia piirteitä omassa persoonassaan, mikä on hyvin tervettä ja suotavaakin. On tervettä rakastaa itseään ja sitä kautta ottaa tilaa, ottaa oma paikka ja käyttää jopa valtaa terveellä tavalla ja vaikuttaa asioihin. On hyvä uskaltaa olla näkyvissä ja näyttää omia lahjoja eikä olla piilossa. Terve ihminen ei kuitenkaan tee tätä muiden kustannuksella vaan muita huomioon ottaen (Hellsten 2014).

Jotta voimme puhua narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, käyttäytymismallin on oltava erittäin poikkeava verrattuna kulttuurin muiden ihmisten tapaan ajatella, kokea, tuntea ja suhtautua muihin ihmisiin. Monilla persoonallisuushäiriöstä kärsivillä on myös ahdistusta ja ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä (Narsistin uhrien tuki ry). Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsii koko väestöstä n.1 %. Hoitoon tulleesta potilasaineistosta siitä kärsii 1-16 prosenttia. Narsisti yleensä aiheuttaa ongelmia kaikkialla missä liikkuu. Henkilö ei koskaan hakeudu apuun persoonallisuushäiriön takia vaan yleensä narsistinen ihminen hakee apua masennukseen, joka johtuu ihmissuhteiden tuhoutumisesta ja konflikteista niissä.

Narsistisen persoonallisuushäiriön aiheuttavista syistä on tehty hyvin vähän kokeellisia tutkimuksia. Ne ovat mahdollisesti moniulotteisia kuten muissakin persoonallisuushäiriöissä, biologiset-, kehitykselliset-, ja sosiaaliset tekijät. Muun informaation puuttuessa psykoanalyyttinen teoria jää jäljelle tärkeimpänä tautiopillisena selityksenä.

Narsistisen persoonallisuushäiriön muodostumiseen on syypäänä yleensä rakkauden puute perheessä lapsena. Häiriö syntyy siten, että lapsi on jäänyt vaille normaaliin kehitykseen tarvitsemaansa huolenpitoa, rakkautta, arvostusta ja peilaus ei ole onnistunut. Narsisti kärsii rakkausvajeesta, jota hän yrittää epätoivoisesti paikata (Hellsten 2014). Yhden teorian mukaan narsismi olisi aivojen limbisen järjestelmän häiriö, mutta geeneissä periytyvää persoonallisuushäiriötä ei ole kuitenkaan pystytty todistamaan. Henkinen perimä on mahdollista, jos perheessä on narsistiset arvot, mutta se ei kuitenkaan ole niin yksiselitteistä. Lapset saattavat joutua myös yhtälailla alistuviksi ja narsistin uhreiksi. On kuitenkin muistettava, että psyykkinen sairaus on aina monen eri tekijän summa. Ei voida olettaa automaattisesti, että kaikille, joilla on ollut lapsuudessaan ongelmia, tulisi vaikeuksia vanhempana (Narsistien uhrien tuki ry).

Narsistiselle persoonallisuushäiriölle on ominaista käytöksen dramaattisuus, emotionaalisuus ja epävakaus. Narsismia esiintyy enemmän miehillä (Huttunen 2015). Narsistiselle persoonallisuudelle on ominaista erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen sekä voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen. Narsismia on hyvin vaikea tunnistaa, koska se on hyvin naamioitu ja narsisti yleensä ehtii aiheuttaa paljon tuhoa työpaikalla ja parisuhteessa ennen kuin ongelma huomataan.

Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ole tervettä vaan se aiheuttaa henkilössä keskeneräisen minuuden. Persoonallisuuden ydintä sanotaan minuudeksi (Huttunen 2015). Narsisti ei pysty tutkiskelemaan itseään vaan hän tutkii aina muita. Hän laittaa oman taakkansa muiden kannettavaksi. Hän siirtää omaa keskeneräisyyttään ja syyllisyyttään ympärillään oleviin ihmisiin esimerkiksi haukkumalla, mitätöimällä ja astumalla muiden päälle, jolloin hän itse ikään kuin vahvistuu. Hänellä ei ole kykyä tunnistaa tätä itsessään (Hellsten 2015).

Narsistinen ihminen koetaan usein hyvin kylmäksi vaikka hän vaikuttaa aluksi hyvin karismaattiselta, jolloin ihmiset haluavat olla tämän ympärillä. Hän on lahjakas, valovoimainen sekä usein älykäs ja mahdollisesti myös korkeassa asemassa, jolloin hän pystyy käyttämään valtaa. Narsisti kutsuu lähelleen ja palkkaa alaisikseen sellaisia ihmisiä, jotka ovat omanarvontunnoltaan hieman heikompia. Sellaisia ihmisiä, jotka ihailevat häntä ja kuvittelevat olevansa tärkeämpiä tämän läheisyydessä vaikka tosiasiassa narsisti vain hyväksikäyttää heitä. Palkkauksen tai piiriin pääsemisen jälkeen alkaa vaihe, jolloin narsisti alkaa purkaa keskeneräisyyttään ja syyllisyyttään näihin ihmisiin haukkumalla, halveksimalla ja mitätöimällä heitä. Hän pysyy ikään kuin kasassa sillä, että hänen ympärillään on ihmisiä, jotka suostuvat mitätöitymään. Jos joutuu narsistin hyväksikäyttämäksi, on tärkeää ymmärtää eikä tuomita, miksi hän on käyttäytynyt näin. Tekoja ei tule hyväksyä, mutta narsistin tekojen syitä tulisi tutkia ja ymmärtää, jotta asiaa voisi käsitellä niin, että välttyy esimerkiksi katkeruudelta.

Jos ihminen lähtee oma aloitteisesti narsistin läheltä, se aiheuttaa narsistissa tietynlaisen raivon. Se realiteetti pitää torjua, että itsessä olisi joku vika minkä vuoksi tämä lähtee. Narsisti siirtää vian rajusti lähtijään ja kostaa, sabotoi ja tuomitsee tämän täysin. Jossain tapauksessa narsisti pyhittää koko elämänsä tämän lähtijän tuhoamiseen. Tähän voi liittyä myös väkivaltaa ja pahimmassa mahdollisessa tapauksessa murha, jolloin narsismi on hyvin vaikea-asteinen. Tämä kertoo siitä kuinka syvällä ongelma on ja kuinka ison reaktion se aiheuttaa, jos narsistia kyseenalaistaa tai kritisoi (Hellsten 2015).

Narsismi voi iän myötä hieman keventyä ja pehmentyä. Narsismiin ei ole lääkehoitoa, mutta persoonallisuushäiriöiset yleensä hyötyvät tiiviistä psykoterapiasta tai skeematerapiasta. Psykoterapiassa käytetään sekä psykoanalyyttistä että erilaisia kognitiivis-käyttäytymisterapeuttisia lähestymistapoja. Psykoterapian päämääränä on oppia tunnistamaan ja hallitsemaan uudella tavalla jäykkien käytöstapojen taustalla olevia ahdistavia tunnemuistoja. Käytöksestään ja sen seurauksista huolestuneen henkilön kannattaa kääntyä psykiatrin tai psykoterapeutin puoleen (Huttunen 2015).

Kuten aiemmin mainittiin, narsismia on vaikea tunnistaa. Suomessa kuten muuallakin Euroopassa käytetään ICD-10- tautiluokitusta. Jos mikään muu persoonallisuushäiriöluokitus ei sovi, mutta häiriö täyttää persoonallisuushäiriön yleiset kriteerit, käytetään koodia F60.8. Tätä koodia käytettäessä on erityisen tärkeää kuvata häiriö myös sanallisesti. Narsistinen persoonallisuushäiriö kuuluu ICD-10 diagnoosiluokituksen mukaan ryhmään muut persoonallisuushäiriöt: F60.8 Narsistinen persoonallisuus.

Yhdysvalloissa on käytössä DSM IV- luokitus. Jotta potilaalla voidaan diagnosoida narsistinen persoonallisuushäiriö, tulee hänellä toteutua vähintään viisi kohtaa seuraavista DSM IV-luokituksen kohdista jotka ovat:

1. Henkilöllä on suuret käsitykset itsestään, hän voi liioitella lahjoillaan ja saavutuksillaan sekä odottaa perusteettomasti muiden pitävän häntä ylivertaisena.

2. Henkilö keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.

3. Henkilö uskoo olevansa jotenkin erikoinen ja ainutlaatuinen, kokee että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä.

4. Henkilö vaatii korostunutta ihailua.

5. Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytettyä

6. Henkilö käyttää häikäilemättömästi muita hyväkseen.

7. Henkilöllä on empaattisuuden puute: haluttomuus huomata toisten tunteita ja tarpeita tai eläytyä niihin.

8. Henkilö on usein kateellinen muille tai uskoo myös muiden kadehtivan häntä.

9. Henkilö on ylimielinen, hänellä on röyhkeä käytös tai asennoituminen (Narsistien uhrien tuki ry).

Kuva: 

<https://www.google.fi/search?q=narsisti&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjowZna7qnTAhUqP5oKHRjQBDoQ_AUICCgB&biw=1242&bih=557#imgrc=CkLCt_JF7GnX2M:>

Narsistista persoonallisuushäiriöistä sairastavaa hoidetaan puheterapialla. Aikuisen narsistin paranemisennuste on huono, vaikka hänen sopeutumisensa elämään ja muihin ihmisiin voi parantua hoidolla. Lääkitystä käytetään sivuilmiöiden ja käyttäytymisen hoitoon (kuten mielialojen vaihteluun ja pakkomielteisyyteen) - tavallisesti se onnistuu jonkin verran.

Hyvää infoa narsistisen persoonallisuushäiriöisen kohtaamisesta ja siitä, miten toimia löytyy osoitteesta: http://narsismi.info/hyodyllisia-toimintatapoja-persoonallisuushairioista-karsivien-laheisille/

Lähteet:

Hellsten, Tommy 2014. Ihminen tavattavissa - Narsismi. Haastattelu video. <https://www.youtube.com/watch?v=8R-xzN-2zKc>

Hellsten, Tommy 2015. Narsisti työpaikalla ja parisuhteessa. Haastattelu video. <https://www.youtube.com/watch?v=m-pmqVymQS8>

Huttunen, Matti 2015. Duodecim Terveyskirjasto. Persoonallisuushäiriöt. Verkkojulkaisu <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00407&p_hakusana=persoonallisuush%C3%A4iri%C3%B6> Luettu 15.04.2017

Narsistien uhrien tuki ry. Narsistisen persoonallisuushäiriön muodostuminen. Verkkojulkaisu. <https://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismista_yleisesti/narsistisen_persoonallisuushairi/> Luettu 14.04.2017

Terve. Narsismi –tietopaketti. Verkkojulkaisu. <http://www.terve.fi/narsismi-tietopaketti> Luettu 15.04.2017